Oli lokakuun ensimmäisiä päiviä kun heräsin herätyskellon pirinään. Hirvijahti oli alkanut jo pari päivää aikaisemmin Kello oli neljä "aamuyöllä", etsin epätoivoisena nappulaa josta tuon "helkutin pirinän" saisi loppumaan. Olimme pyytäneet jo parin päivän ajan hirviä koirien avulla ilman tulosta. Edellisenä iltana oli mennyt myöhään yöhön etsiessämme hirvikoiraamme pitkittyneen hirvihaukun jälkeen pimeästä metsästä. Joten edellisten pyyntipäivien rasitus ja univelka alkoi jo tuntua jäsenissä ja lämmin sänky tuntui houkuttelevammalta kuin aikoihin.
Yhtä äkkiä säpsähdin hereille, olin meinannut nukahtaa uudestaan. Kiskaisin itseni ylös lämpimästä sängystä "vaikka se yritti parhaansa mukaan houkutella minua takaisin lämpimien peitteiden väliin". Kömmin keittiöön laittamaan kahvin tippumaan. Parin kahvikupillisen ja naamanpesun jälkeen alkoi pikku hiljaa tuntua, että "aivotoimintakin" alkaa palautua ja aloin suunnitella jahtiin lähtöä. Nostin jääkaapista edellisenä iltana valmiiksi tehdyt eväät reppuun ja pistin loput aamukahvit termospulloon.
Nostin aseen ja repun auton takapenkille ja nuuhkaisin samalla syksyisen aamun raikasta ilmaa. Oli tyypillinen Pohjoisen syksyinen kaunis aamu. Ei tuulen virettäkään, ääni kantoi hyvin raikkaassa aamu ilmassa. Se olikin tärkeää koska tarkoitukseni oli lähteä pyytämään ja houkuttelemaan hirviä käyttäen heidän omia "kutsu ja houkutus" ääniä. Näin lokakuun alussa hirven kiima-aika oli parhaillaan menossa. Olin monena vuonna saanut kokea uskomattomia elämyksiä houkutellessani hirviä tähän vuodenaikaan, aina välillä saalistakin oli tullut. Joten tänään odotukseni olivat onnistumisen kannalta varsin korkealla.
Valitsemaani houkuttelu paikkaan oli matkaa noin kymmenisen kilometriä metsäautoteitä myöten. En suinkaan valinnut paikkaa ihan sattuman perusteella, vaan olin jo useana vuonna matkinut hirviä kyseisellä hirvilavalla menestyksekkäästi. Tänäkin vuonna olin käynyt etukäteen etsimässä alueelta hirvenjälkiä, ja löytänytkin niitä. "Tosin alueella oli jo innokkaimmat koiramiehet käynyt "haukututtamassa" koiriaan". Sitä en voinut tietää, että ovatko he ajaneet alueen hirvet muualle, mutta ainahan pitää yrittää". Muutenkin näin kiima aikana hirvet liikkuu paljon ja on vaikeaa sanoa etukäteen onko alueella hirviä vai ei. Tänään jokin alue voi olla tyhjänä hirvistä ja seuraavana päivänä siellä saattaa olla useita hirviä.
"Se on aina sellaista".
Pysäytän autoni ja ajan sen tien sivuun, jotta toisetkin pääsevät ohittamaan autoni tarvittaessa. Sillä tämä alue on hyvin suosittu pyyntialue ja varmaan tänäänkin alueella liikkuu muitakin metsästäjiä joiden pitää päästä vapaasti kulkemaan. Olen valtionmailla joten muillakin hirviseurueilla on alueelle pyyntioikeus ja joskus ennen siitä oli haittaakin, toisen seuran hirvikoira saattoi tulla kesken houkuttelun haukkumaan "minun" hirveä ja pilata houkuttelun. Silloin itse jouduin usein luopumaan ja seuraamaan sivusta toisten pyyntiä.
Toisen koiran haukkuun ei "sivullisten" pidä mennä puuttumaan ja houkuttelijan on mahdotonta todistella myöhemmin että se oli "minulla haukussa".
Mutta nykyään monet paikallisista pyytäjistä tunnistaa autoni ja tietävät "harrastuksestani", silloin he reilusti menevät kauemmas ennen kuin päästävät koiransa irti ja aloittavat oman pyyntinsä. Istun autossani ja käärin sätkän kaivaen termospullon esille, päivän valkenemiseen on vielä tunti aikaa joten ehdin rauhassa tupakoida ja kahvitella. Lavalle on vielä matkaa "nelisen sataa metriä", joten sinne kävelemiseen ei mene kuin muutama minuutti. Minulla on hyvin aikaa nauttia kahvittelusta ja hiljaisesta Lapin syysaamusta.
Kahvit juotuani nousen autosta "pissatakseni" koska houkuttelusta voi tulla pitkäkin ja houkuttelupaikan läheisyyteen ei ihmisen sovi "kuseskella". Silloin hirvi haistaa ihmisen ja ei varmasti tule paikalle. Siinä "lorruutellessani" kuuntelen metsän ääniä, lähistöllä riekko huutelee omia "peukku" huutojaan, mutta sitten korviini kantautuu kaukaa kumea ja hiljainen "Yöh" ääni joka saa niskakarvani pöyhistymään? Hetken kuunneltuani saan vahvistuksen havainnolleni, kaukaa kuuluu säännöllinen kumea "Yöh" ääni kun iso uros hirvi kutsuu puolisoa itselleen.
Tunsin että pulssini alkoi kiihtyä ja viimeisetkin unen rippeet karisivat silmistäni oitis, lähistöllä oli mahtisonni joka kutsui naaraita kumeasti "öykymällä". Yleensä tällainen uros on "helppo nakki" houkutella käyttämällä naaraan ääntä, mutta eihän sitä koskaan tiedä etukäteen miten siinä käy. Aloin laittamaan varusteeni valmiiksi, latasin aseen, tarkistin että Digi-kamera on mukana sekä taskulamppu. Sitten aloin taskulampun valossa kävelemään kiirehtimättä houkuttelulavaani kohti, vielä ei kannattanut kiirehtiä sillä päivänvaloon oli vielä ainakin puolituntia aikaa. Lavalle kävellessäni pysähdyn aina välillä kuuntelemaan uroksen huutoa, joka jatkuukin rauhalliseen tahtiin, eli minulla ei sikäli ole vielä mitään kiirettä.
Hämärässä hirvilavan löytyminen meinaa tuottaa hankaluuksia, lavaa ympäröi miestä korkeampi "jänkä risukko" ja taskulampun valossa jokainen puska näyttää ihan samanlaiselta. Mutta lava löytyykin "kohtuuella" ilman että minun tarvitsee jättää turhia ihmisen haju jälkiä maastoon lavan ympärille. Lavalle kiivettyäni asetan kiväärini kaidetta vasten valmiiksi ja Digi-kameran valmiiksi jalkojeni juureen, se tosin on vaan "pokkari" mutta olisi joskus kiva saada kuvia elävistäkin hirvistä. "Raato kuvat" ei juurikaan jostain syystä innosta minua. Vedän puseron vetoketjun kaulaa myöten kiinni ja tarkistan loputkin varusteet, mikään ei saa kolista tai kahista silloin kun hirvi on lähistöllä. Sillä mokomalla on niin tarkka kuulo että se huomaa pienimmänkin "asiaan kuulumattoman" kolahduksen ja tulee epäluuloiseksi, silloin se saattaa seistä jossakin puskassa houkuttelijan lähellä pitkäänkin tulematta näkösälle.
Vaikka olin huolissani jättämistäni "haju jäljistä" maastoon, niin kuitenkin pistän tupakan palamaan. Jostakin syystä tupakointi ei tunnut "hirviä häiritsevän", "vai onko se paatuneen "nikotinistin" itsepetosta" :-). Mutta kuitenkin, polttelen rauhassa ja kuuntelen uroksen säännöllistä "öykymistä", se on suurin piirtein pysytellyt paikallaan ja huutelee rauhallisesti. Suoritan kiväärillä koe tähtäyksen, ja kun minusta tuntuu että erotan tähtäimet ja ampuminen voisi onnistua, niin aloitan houkuttelemisen.
Huudan ensin varovasti naaraan lyhyellä "kontakti" äänellä ja kuuntelen vastataanko minulle? Heti kuulukin uroksen "Yöh" ääni, odotan vähän aikaa ja huudan uudestaan. Samassa tuntuu kuin olisin sohaissut tikulla muurahaispesään, ympäriltäni alkaa kuulumaan lukemattomien riekkojen "päkätys". Usein houkutellessa käy noin, vaikka muuten olisi hiljaista ja näyttää että ympärillä ei olisi ainuttakaan lintua. Mutta heti kun alat huutamaan hirven äänellä, niin silloin tuntuu että kaikki kulmakunnan riekot haluaa yhtyä "kilpalaulantaan" ja varsinkin aamulla kun on hiljaista ja äänet kuuluu hyvin niin meteli on usein "korvia huumaava". "Tyydyn kiroamaan mielessäni ja manaan riekoille kauheaa kostoa myöhemmin, "tulen perkele huomenna haulikon kanssa niin katsotaanpa sitten vieläkö naurattaa" ".
Mutta huolimatta riekkojen yrityksistä "sabotoida" metsästystäni, hirvi osaa erottaa itselleen tarkoitetun kutsun ja vastaa innokkaasti huutooni. Huudan seuraavasti naaraan "pitkällä kiima kutsulla" johon uros vastaakin jo huomattavasti innokkaammalla "öhkäisyllä", ja olen huomaavinani uroksen lähteneen liikkeelle minua kohti. Ehdin huutaa pari kertaa "pitkän kiima kutsun" kun selkäni takaa kuuluu myös uroksen innokas "Yöh" ääni? Eli selkäni takaa lähestyy toinenkin uros, tämä on lähempänä kuin ensimmäinen uros jota alun perin yritin houkutella.
Tartuin kivääriin ja käännyin varovasti "kakkos" uroksen tulo suuntaa kohden, se vastasi innokkaasti huutooni ja tuntui lähestyvän nopeasti. Huusin "naaraan pitkän kiima kutsun" ja uros vastasi innokkaasti ja näinkin siitä vilauksen kun se saapui lavani viereen noin kahdenkymmenen metrin päähän jääden pensaikkoon "juromaan". Uroksesta näkyi kyllä ääriviivat, mutta risuja oli liikaa edessä joten ei vielä kannattanut yrittää ampumista. Silloin tuntui että kaikki pysähtyi, "kakkos" uros jäi pensaikkoon kuin odottaen "ensimmäisen" uroksen saapumista? Joka lähestyikin nyt jo lujaa vauhtia huutaen innokkaasti tullessaan.
Samalla kun käänsin aseen osoittamaan kohti "ensimmäisen" uroksen tulosuuntaa kohden niin ympärilläni olevasta risukosta alkoi kuulua useamman uros hirven "öykymistä"? Huomaamattani lavan ympärille oli tullut kokonainen hirvien kiimatokka, kun yritin varovaisesti päätä kääntämällä vilkuilla ympärilleni näin vilauksen useammastakin uroksesta jotka kiersivät lavaani kuin yrittäen löytää "huutavan naaraan" ennen kuin toiset ehtii. Yhtä äkkiä tunsin että en hallinnut enää tilannetta lainkaan? Ympärilläni oli enemmän hirviä yhtä aikaa kuin normaalisti koko jahtivuonna, laskin että hirviä oli ainakin seitsemän urosta, ja kuinka monta sitten oli vielä metsässä piilossa? Mutta yksikään niistä ei tullut risukosta esiin?
Oli aivan hiljaista, pian minulle selvisi ketä me kaikki oikein olimme odotelleet? Ensimmäinen uros astui esiin, se tuli parhaasta mahdollisesta suunnasta? Samasta suunnasta kuin mistä minäkin olin lavalle aiemmin saapunut ja tällä kohtaa oli "suhteellisen" risuton aava kohta ja minä näin uroksen ensimmäisen kerran jo "ruhtinaallisen" sadan metrin päähän. Se oli kauneimpia ja suurimpia hirviä mitä olin koskaan nähnyt.
Sillä oli "reilun metrin" levyiset vaaleat lapiosarvet, yritin laskea sarvien piikkejä, mutta se oli aika vaikeaa koska ylemmät piikit olivat pieniä kuin "helmiä" , mutta sillä oli ainakin "kaksikymmentä" "viralliset mitat täyttävää piikkiä" sarvissaan. Se oli ehdottomasti alueen Valtasonni ja suurin hirvi mitä tältä alueelta voisi löytyä.
Kuin tietoisena "tekemästään vaikutuksesta" meihin kaikkiin paikalla olijoihin, (riekotkin tajusivat hiljentyä uroksen astuttua näkyviin). Uros lähestyi lavaani arvokkaan rauhallisin ja määrätietoisin askelin, kunnes jäi seisomaan noin kuudenkymmenen metrin päähän minusta. "Ja tietenkin rämeen suurimman männyn taakse, "kuinkas muutenkaan"". Yritin ottaa siitä valokuvaa, mutta oli edelleen liian hämärää, kirosin hiljaa mielessäni halpaa Digi-kameran romua, mutta minkäs teet kun ei ollut varaa parempaankaan kameraan. Joten laitoin kameran pois ja tartuin taas kivääriin, ampuminen onnistuisi kyllä muuten, mutta hirvi seisoi hankalasti "noin" kymmenen senttiä paksun männyn takana? Yritin rauhoittua ja otinkin hirven tähtäimiin ja laitoin jyvän rinnan kohdalle, mutta jätin ampumatta? Nyt ei kannattaisi hätäillä, kyllä se lähtisi vielä liikkeelle!
Valtasonni haistelee hetken ilmassa leijuvia tuoksuja, sitten se alkaa tuijottaa vasemmalla puolellani pusikossa "jurovaa" "kakkos" urosta, jonka olemassaolon olin jo hetkeksi unohtanut. Samassa Valtasonni lähtee liikkeelle ja karjaisee voimakkaan "Uarahh" huudon, se on hirvi urosten haaste huuto ja sen kohteena on "kakkos" uros joka myös lähtee liikkeelle Valtasonnia kohden. Nostan vaistomaisesti uudestaan kiväärin ja tähtään Valtasonnia lavan kohdalle, mutta saan hillittyä itseni jotten ampuisi vielä, vaikka tilaisuus olikin houkutteleva?
Ihailen tähtäimien läpi valtasonnin kaunista ja jykevää profiilia, noin suuria vaaleita lapiosarvisia uros hirviä ei yleensä näe kuin joissakin Kanadalaisissa luonto dokumentti filmeissä. Ymmärsin vihdoin että edessäni näytellään näytelmää, jollaista monet metsästäjät eivät ole koskaan nähneet ja eivätkä tule koskaan näkemään, eli hirvi urosten kiimataistelua. Haltioituneena seuraan kun kaksi isoa urosta kohtaa toisensa, ilman sen kummempia seremonioita urokset iskevät yhteen.
Hetken risukko rytisee urosten jalkojen alla kun ne puskevat toisiaan, ja vaikka taistelu on raju niin yhtä nopeasti kuin se alkoikin, niin se myös loppui. "Kakkos" uros jäi selvästi toiseksi ja antoi periksi Valtasonnille paeten metsikön suojiin Valtasonnin takaa-ajamana. Samalla myös muut ympärilläni pyörineet hirvet häipyivät "taisteluparin" perään, joten yhtä-äkkiä huomasinkin olevani ihan yksin taistelutantereella.
Kuuntelen hetken ja kun totean että kaikki ympärilläni olleet hirvet ovat kaikonneet, joten pistän kivääriini varmistimen päälle ja laitan sen hirvilavan kaidetta vasten nojaamaan. Käärin sätkän ja siinä huomaan käsieni vapisevan hieman, jännitys alkaa pikku hiljaa purkautua ja vapina lakkaa pian. "Olipa siinä näytelmää kerrakseen" :-).
Vilkaisin samalla kelloa ja yllätyin, sillä koko houkutteluun ei ollut mennyt aikaa kuin puolituntia, ja sitten se oli ohi. Tuo oli sellaisia hetkiä jolloin aika tuntuu pysähtyvän, ja vasta jälkeenpäin sitä sitten huomaakin miten nopeasti kaikki oli tapahtunut. Olen muutaman kerran aikaisemminkin houkutellessani aiheuttanut uroksien tappelun, mutta en tässä mittakaavassa. Nyt olin keskellä kiimatokkaa ja ympärilläni oli yhtä aikaa enemmän hirviä kuin ikinä olisin uskaltanut toivoa? Tosin jäin ilman saalista, mutta sillä nyt ei niin väliä, enemmän kyllä harmitti kun en ollut edes saanut yhtään valokuvaa hirvistä.
Istun tovin paikallani tupakoiden ja miettien että miten tässä oikein näin kävi? Jotenkin olin kuin "täysin sivullinen" tässä mahtavassa luonnon järjestämässä, näytelmässä jossa minulla ei ollut oikeutta puuttua tapahtumiin millään tavalla, vaan minun vain kuului katsella ja nauttia näkemästäni. "Jos joku sivullinen olisi seurannut käytöstäni tupakoidessani, niin välitön diagnoosi olisi varmaan kuulunut tyyliin? "No niin, nyt se tuli hulluksi"?" Sillä siinä istuessani tupakkia poltellen, niin välillä "varmaan" kasvoilleni nousi onnellinen hymy ja seuraavassa hetkessä huulilta saattoi päästä "ärräpää" pään puistatuksen kera. Mutta pääasiallisesti tunsin tehneeni oikein, "nyt oli vain tällainen päivä ja tällainen hetki" :-)
Toinen yritys
Mutta mitenkäs tästä eteenpäin, saalistakin olisi ollut kiva tietenkin saada? En ollut paljastunut kiimatokalle joten kaikki edellytyksen metsästyksen jatkumiselle olivat siten olemassa, joten päätin jatkaa houkuttelua. Istuin puolisen tuntia tupakoiden ja odotellen että "mahdolliset hirvet" ympärilläni rauhoittuisivat ja malttaisivat taas alkaa kuunnella minuakin.
Huusin naaraan lyhyellä "kontakti" äänellä ja jäin kuuntelemaan hetkeksi. Hetken kuluttua huusin uudestaan ja samassa uros jo vastasikin kumealla "Yöh" äänellään, se ei ollut kaukana, arvioin että se oli noin viidensadan metrin päässä ja vastasi innokkaasti. Kun kerran olin koko aamun huutanut ja "metelöinyt" täällä, niin päätin että nyt vedetään "lyhyemmän kaavan mukaan", ja päästin naaraan "pitkän kiimaäänen" ja pari lyhyempää kutsu ääntä nopeassa tahdissa. Ja se toimikin hyvin.
Uros huusi innokkaasti vastaan ja lähestyi suoraan juosten kymmenen metrin päähän lavan juurelle, ennen kuin se ensimmäisen kerran pysähtyi tarkkailemaan ympäristöään. Hirvellä oli "neljä piikkiä puolellaan", eli ihan hyvänkokoinen nuori uros ja heti seisahdettuaan se alkoi tuijottaa minua ylös hirvilavalle. En voinut kuin ihailla sitä miten tarkasti hirvi osaa paikallistaa houkuttelijan sijainnin, vaikka houkuttelija olisikin korkeammalla maasta kuin hirvet "yleensä oikeasti olisivat". Hirven tuijottaessa minun ei sopinut tehdä yhtään turhaa liikettä, mutta ei minun tarvinnutkaan? Tähtäsin hirveä jo valmiiksi ja olin ottanut varmistimen jo aikaa sitten pois päältä ja joten olin valmis.
Odotin vain että hirvi paljastaisi lapansa jotta voisin ampua keuhko-osuman, vaikka etäisyyttä ei ollut kuin kymmenen metriä, niin katsoin parhaaksi ampua paksuimmalle kohtaa jolloin hirvi kuolee varmuudella ja putoaa lähes paikalleen. Hetken tuijotuksen jälkeen hirvi siirtyikin sivuttain, kuin tarjoten minulle haluamani ampuma tilaisuuden jonka käytinkin välittömästi hyväkseni. Laukauksen kajahdettua hirvi "tovasi" rytinällä risukkoon, ja juostuaan muutaman kymmenen metriä hirvi kaatui kumeasti örähtäen risukkoon. Sitten oli hiljaista. Ilmeisesti olin osunut keuhkoille, niin kuin olin tähdännytkin ja hirvi oli jo kuollut.
Katsoin ennen lavalta laskeutumistani vielä tarkan suunnan mihin hirvi katosi, ja mistä viimeiset äänet oli kuulunut. Sillä joskus sulanmaan aikaan kaatuneen hirven löytyminen saattaa uskomattoman vaikeaa, hirvellä on niin hyvä suojaväri, että vaikka kaatumispaikka olisi tarkastikin tiedossa. Niin tällaisessa risukossa sitä saattaa joutua tosissaan etsimään ennen kuin sen löytää. Mutta minulla oli tuuria, ja kävelin suoraan elottoman hirven luokse, pistin hirven josta ei juurikaan verta tullut koska osuma paikka oli suoraan keuhkoissa ja suurin osa verestä oli valunut "komoon" josta sen sitten suolistaessa saisi pois, hyvä niin.
Tämän hirven houkuttelussa ei kyllä aikaa mennyt juurikaan hukkaan, kymmenessä minuutissa koko homma oli ohi. No, "joskus noinkin, ja varsinkin tällaisena aamuna kun tilanteet tuntuvat vaihtelevan niin nopeasti että en meinaa perässä pysyä". Tein normaalit ilmoitukset jahtikavereille, odotellessani heidän saapumista lähdin mietteissäni kävelemään autoni luokse jossa minua odotti termospullo ja lämmin kahvi.
Istuessani reppuni päällä auton luona kahvia juodessani mietin kohtaamani Helmiäis-sarven tulevaa kohtaloa? Ampuukohan joku sen vielä tänä syksynä? Se saattaa olla mahdollista, meillä päin on vähän hirviä ja paljon pyyntömiehiä, joten saattaa olla että se sattuu jonkun metsämiehen kohdalle ja siten sinetöi kohtalonsa. Tai sitten lumoaako se toisetkin, "niin kuin minutkin":-) ja karkaa taas heiltäkin. Siinä mietteissäni istuessani en voinut aavistaa mitä kohtalo oli tulevaisuudessa varannut meidän kahden kohdalle?
Jos olisin edes aavistanut että tasan vuoden kuluttua tapaisimme, samaan kellonaikaan ja samassa paikassa helmiäissarven kanssa?
Niin olisin varmasti korkannut "jonkin muun "pullon" kuin termospullon" päästäkseni henkiseen tasapainoon kaiken kokemani jälkeen :-). Mutta se on sitten jo uusi tarina" :-)
Oli lokakuun ensimmäisiä päiviä kun heräsin herätyskellon pirinään.
