Jäniksiä nuotiolta

Marraskuussa lähdimme aikaisin aamulla Pekan kanssa jänisjahtiin, pakkasimme Pekan ”Corollaan ” haulikkomme ja eväämme.
”Pontus” , Pekan Dreeveri sai tutkapannan kaulaansa ja pääsi ”Corollan” takapenkille istumaan terhakkaan näköisenä.
Ajoimme Sieppijärventietä  Ounasjoen yli kunnes käännyimme Tolosentielle jota jatkoimme muutaman kilometrin, kunnes  käännyimme Pirtinvaaranmutkantielle .
Pirtinvaaranmutkantie oli huonossa kunnossa oleva mäkinen metsäautotie, lisäksi tiellä oli pahoja kuoppia ja isoja kiviä jotka kolahteli ”ikävästi Corollan” pohjaan.
Tiellä oli pehmyttä lunta joka myös hidasti matkantekoa, mutta sitkeästi Pekka ”pakoitti  Corollaansa” eteenpäin.
Välillä Pekka kirosi tavalla joka oli tullut minulle tutuksi jo useilla aikaisimmilla reissuillamme?
- Perkele kun ei ole varaa maastoautoon, niin sitten pitää mennä sillä romulla mihin on varaa, Pekka tupisi!
”Ja kirosi joka kerta kun isokivi jymähti ”Corollan” pohjaan”.

Pääsimme loppujen lopuksi Ounasjoen rantaan, pari kertaa minun piti työntää ”Corollaa” kun se jäi suttaamaan paikalleen lumisella tiellä.
Ja muutaman kerran Pekan piti peruuttaa ja ottaa kovemmat vauhdit, jotta pääsimme ajamaan vauhdilla huonoimpien paikkojen ja suurimpien kivien yli.
Autosta noustuamme kehuin vuolaasti ”Corollan maastoajo-ominaisuuksia”, vaikka tosiasiassa ”Corollan” maastoajo-ominaisuudet oli loppuneet jo alkumatkasta?
”Kuskin itsepäisyys taas ei”, ja tämä itsepäisyys oli se voima joka oli vienyt meidät autolla perille asti.
 Päästimme ”Pontuksen” irti ja istahdimme tupakoimaan ja aloimme suunnittelemaan mitä seuraavaksi tekisimme.

Meidän tupakoidessa ”Pontus” kiersi vaaran kuvetta ja etsi innostuneesti jäniksen jälkiä.
- ”Pitäisiköhän minun lähteä ”Pontukselle” kaveriksi, jos minä kierrän tuon vaaran niin jää sinä tänne tielle passiin”?
Esitin Pekalle suunnitelmani, sillä minä halusin kävelemään vanhoja metsästysmaitani joita olin Oulussa asuessani niin paljon kaivannut, mutta Pekka ei innostunut ajatukselleni?
- Anna sie koiran hakea, mennään me ja tehdään tulet, kyllä koira löytää jos siellä vaan on jäniksiä?
Myönnyin vastahakoisesti Pekan ehdotukselle, vaikka olisinkin mielelläni yrittänyt saada myös jäniksenajon alkamaan mahdollisimman pian?
Sillä Marraskuinen Lapin päivä on lyhyt, usein sanotaan ettei näin Marraskuussa ole kuin ”kaksi pimeää vastakkain”?
Päivänvaloa ei juuri riittäisi kovin moneksi tunniksi, mutta mitäs tässä turhaan ”hötkyilemään”?
”Pontus” oli hyvä koira ja löytäisi jäniksen varmasti ilman minuakin, ”jos tällä alueella olisi jäniksiä”, niin varmasti pian alkaisi haukku kuulumaan?

Otimme reput selkäämme ja lähdimme etsimään nuotiopaikkaa vaaran kupeelta, sopivan paikan löydettyämme aloimme kaivaa tervaskantoja lumen alta.
Juuri kun hakkasimme tervaskantoa nuotiopuiksi alkoi vaaran takaa kuulua ”Pontuksen” innokas haukku?
- ”Kuuntele”, sanoin hiljaa Pekalle, ”Pontus” ajaa jänistä!
- Niin tekee, annetaan ”äijän” ajaa pari kierrosta, tehdään me tulet ja katsotaan mihin ajo menee, Pekka tuumaili jatkaen nuotin tekoa?
- Minä voisin mennä katsomaan ja yrittää passittaa tuossa vaaran kupeella, yritin vielä innostaa Pekkaa liikkeelle lähtöön ja jäniksen pyyntiin?
- Sinustahan on tullut kova” hättäilemään kun muutit sinne Etelään”, Pekka virnuili ja naljaili nykyisestä asuinpaikastani?
Olin muuttanut edellisenä kesänä Ouluun, asuttuani sitä ennen kaksikymmentä vuotta Lapissa.
Otin naureskellen vastaan ”kaverini piikittelyn”, ”no eipäs sitten hättäillä” ja menin Pekan kaveriksi ”kyhämään” meille nuotiota.

Pian meillä roihusikin kunnon tervastulet ja ”imin tervasnuotion tuoksuja sieraimiini nostalgisissa tunnelmissa”?
Olin tosin asunut Oulussa vasta ”muutaman kuukauden”, mutta olin jo ehtinyt usein kaivata ”tervasnuotiota” ja näitä yhteisiä jahtireissuja Lapin erämaihin kavereitteni kanssa.
Nykyisellään näistä reissuista oli tullut harvinaisempia kuin ennen, pitkät välimatkat ja uuden ”paikkakunnan kiireet” piti sovittaa yhteen, mutta väkisinkin tällaiset jahtireissut harvenisivat minulta tulevaisuudessa.
”Huokaisten työnsin pessimistiset ajatukset syrjään”, ja keskityin nauttimaan tästä hetkestä ja ”Pontuksen” jäniksen ajohaukun luomasta tunnelmasta.

”Pontus” ajoi ja haukkui hyvin, jänis kiersi pientä rengasta, ”niin kuin usein Dreeverin ajossa jäniksellä oli tapana”.
Saimme Pekan kanssa nokipannukahvit valmiiksi ja hörpimme kuumaa kahvia ”kuksistamme”.
Samalla kuuntelimme ”Pontuksen” ajohaukkua ja suunnittelimme tulevaa passitusta.
Emme kuitenkaan pitäneet mitään turhaa kiirettä, ”Pontuksella” oli ollut alkusyksystä muutama huono jäniksen ajotilanne?
Se oli alkuun ajanut jänistä, mutta oli sitten vaihtanut kesken ajon jäniksen poroon ja värkännyt sitten loppupäivän porojen kanssa.
Tämän huonon taipumuksen Pekka haluaisi kitkeä pois ”Pontuksesta”, siksi hän ei mielellään katkaisisi ajoa liian nopeasti.
Antaisimme ”Pontuksen” ajaa parituntia ja sitten pyrkisimme tekemään oikeaoppisen kaadon ”Pontuksen” ajoon, sillä emme pitäneet nyt mitään kiirettä.

Ajo oli kestänyt jo ”toista tuntia” kierrelle vaaran sivuja, kun yhtä-äkkiä huomasin jäniksen juoksevan nuotiotamme kohden?
”Minulla oli tuoreessa muistissa Pekan ”piruilu kiireisestä Etelän miehestä”, joten päätin testata Pekan ”Lapin miehen hermojen hallintaa”?
- Jänis tulee tuolta sinun selkäsi takaa, sanoin rauhallisesti nostaen ”kuksaa” huulilleni hörpätäkseni kahvia?
Pekka vilkaisi ”epäluuloisesti” selkänsä taakseen ja jänis huomasi liikkeen pysähtyen seisomaan takajalkojensa varaan?
Pekka laittoi ”ylikorostetun rauhallisesti” ”kuksan” jalkojensa juureen ja tarttui haulikkoonsa ampuen jäniksen.
Sitten Pekka laittoi haulikon sivuun ja tarttui taas ”kuksaan” hörpäten kahvia suuhunsa, vilkaisemattakaan enää jänikseen.
Huomasin että Pekan suupieliä alkoi nykimään ja hartiat hytkymään tämän pidätellessä nauruaan?
- Ei sinulla ole jäänyt autoon ”lasten nokkamukia”, kysyin piruillen?
- Nimittäin sinulla kädet tärisee jo niin että kaadat vielä kahvisi rinnuksillesi, sinun olisi varmaan parempi juoda jatkossa ”nokkamukista”, jatkoin ”keljuilemista”?

Silloin Pekan ”pokka petti” ja tämä nousi nauraen ylös ja tarttui kuollutta jänistä takajaloista nostaen jäniksen ilmaan.
- Miten hitossa se tähän nuotiolle juoksi, eikö se muka huomannut nuotiota ja meitä pulisemassa sen ympärillä, Pekka ihmetteli ja oli silminnähtävän iloinen kaadostaan?
Minä luovuin myös ”roolistani” ja menin nauraen tutkimaan kaverini saalista, se oli raavas hyvä jänis.
Se oli tullut suoraan meidän nuotiollemme, se oli varmaan yrittänyt juosta nuotion läheltä peittääkseen omat hajunsa takaa tulevalta koiralta?
Olen usein talvella hirvipassissa ollessani tehnyt nuotion ja ei nuotio ole koskaan hirviä pelottanut?
Mutta hirvien kohdalla se perustuu varmaan siihen että, nuotio imee maanpinnasta ilmaa ja ihmisen hajuja työntäen sen ”patsaana” ylös?
Silloin hirvi ei osaa varoa nuotion vierellä olevaa ihmistä, koska ei haista sitä?
Toimisikohan se sitten jäniksen kohdalla niin että, se yrittäisi piilottaa omat hajunsa nuotion savuun ja eksyttää siten vainoojansa?
”Tiedäppä sitä sitten niin varmasti, mutta aika harvinaisia tällaiset tilanteet ovat”?

No kumminkin olimme saaneet jäniksen hyvän ajon jälkeen, pian ”Pontuskin” saapui seuraten jäniksen jälkiä haukkuen nuotiollemme.
Ensin ”Pontus” ei huomannut ollenkaan Pekan kädessä olevaa jänistä, vaan yritti kiertää meidät jatkaakseen jäniksen etsimistä.
Mutta kun Pekka heilautti jänistä ja kutsui ”Pontusta”, niin se kyllä pian huomasi mistä oli kysymys ja tuli meidän luoksemme kehuttavaksi.
Suolistimme jäniksen ”Pontusta” kehuessamme ja annoimme ”Pontukselle” jäniksen elimet makupaloiksi.
Kytkimme ”Pontuksen” kiinni ja palasimme saaliimme kanssa takaisin nuotion ääreen.

Pekka laittoi ”Pontukselle” makuualustan, ettei ”jahtikaverin” tarvitsisi maata kylmällä hangella.
Sitten laitoimme uudet nokipannukahvit tulemaan, kaivoimme repuistamme makkaraa jotka laitoimme paistumaan nuotion loimuun.
Tunnelma nuotiollamme oli oikein ”harras” ja iloinen, Pekka oli iloinen koiransa hyvästä ja esimerkillisestä työskentelystä jäniksen ajossa.

Päivä oli ollut erittäin onnistunut ja kaiken lisäksi saalistakin oli tullut.
Emme enää tunteneet tarvetta jatkaa jänisten ”kiusaamista” enää tänään.
Vaan lisäsimme puita nuotioon ja jäimme nauttimaan Marraskuisesta lyhyestä, mutta kauniista päivästä tervastulien ääreen.
Siinä me kaksi vanhaa ”köppänää” istuimme loppupäivän, ja kehuimme hyvää jahtikaveriamme ”Pontusta”?
Välillä nauraa röhötimme toistemme jutuillemme niin että ”vaarat kaikuivat”, niin kuin hyvien ystävysten kesken on tapana.

Palaa valikkosivulle.

©Kari Haapakoski/Hirvikuiskaaja