Mitä hirven houkuttelu oikein on?
Eli silloin houkuttelijan tulisi hallita muutamat hirvien käyttämät perusäänet ja tietää milloin mitäkin ääntä kannattaa tietyissä tilanteessa käyttää. Lisäksi hirvien käyttäytyminen ja elintavat olisi syytä tuntea. ”Ainakin joitakin hirvien perustapoja” jotta houkuttelulle luotaisiin mahdollisimman hyvät perusedellytykset onnistumisen kannalta.
Kenelle hirven houkuttelu taidosta sitten on hyötyä? Houkuttelu on viimeaikoina yleistynyt hyvin voimakkaasti metsästäjien ja luontokuvaajien keskuudessa. Metsästäjän kannalta on eduksi, kun hirvi saapuu ”itse valittuun paikkaan”. Silloin hirveen voidaan ampua tarkkaan harkittu ja ”tähdätty” kaatolaukaus. Luontokuvaajalle on uskomaton elämys päästä kuvamaan villiä eläintä, joka saapuu paikalle rauhallisesti ja josta saa rauhassa ottaa valokuvia haluamastaan kuvakulmasta ilman kiirettä. Lisäksi luonnollisesti kaikki me, jotka olemme kiinnostuneet luonnosta ja sen kaikista ”ihmeellisyyksistä” ja villeistä eläimistä luonnollisessa ympäristössään.
Houkuttelusta saa helposti ympärivuotisen harrastuksen, sillä hirveä voi houkutella menestyksellisesti eri tavoilla ympäri vuoden. Hirvien elintapoja ja kulkureittejä seuraamalla, ”aina kun se on mahdollista” on helpompi valita itselleen sopivin houkuttelupaikka. Hirvet saapuvat mieluimmin houkutteluun luonnollisten kulkureittiensä varrelle, kuin sattumanvaraisesti valittuun houkuttelu paikkaan.
Kauanko menee ennen kuin hirvien kutsumisen oppii? Jotkut kokeneet houkuttelijat sanovat että ”noin kymmenen vuotta”? Mutta ei se välttämättä kestä noin kauan. Jo ensimmäisenä houkuttelu syksynä voit saada houkuttelemalla hirven saapumaan luoksesi. Mutta ennen kuin voit etukäteen sanoa metsälle lähtiessäsi että, ”minä houkuttelen hirven tuohon tiettyyn paikkaan”, niin se voi olla pitkä mutta mielenkiintoinen tie kokea. Mielestäni se tie kannattaa ehdottomasti kulkea. Onhan olemassa myös niin sanottuja ”sattuma hirviä”. Eli vaikka teet kaiken niin kuin ”ei pitäisi”, niin hirvi saattaa kuitenkin saapua houkutteluun ja käyttäytyä muutenkin ”omituisesti”. Mutta niitä sattuu kuitenkin harvemmin kohdalle ja kyllä taito (ja tuuri) on se, joka ensisijaisesti ratkaisee miten usein näitä ”sattuma hirviä tulee kohdalle”.
Helpottaakseni hirvien houkuttelusta kiinnostuneiden pääsemistä sisälle tähän mielenkiintoiseen ja paljon antavaan harrastuksen, olen kirjoittanut nämä kotisivut ja näillä olevat metsästystarinat. Lisäksi olen aina ollut sitä mieltä, että tiedon ”panttaaminen” ei ole koskaan järkevää toimintaa missään asiayhteydessä. Päinvastoin, kun olen avoimesti jutellut ja vaihtanut houkutteluun liittyviä kokemuksia samanhenkisten ystävieni kanssa, olen silloin saanut itsekin hyviä vinkkejä. Ja usein nämä vinkit ovat auttaneet minua harrastuksessani eteenpäin, ja olen siitä heille hyvin kiitollinen.
Hirven houkuttelijan eettiset säännöt.
Hirven houkuttelijan soisi suhtautuvan harrastukseensa tietyin ”herrasmies säännöin”? Eli, metsään mennään mahdollisen huomaamattomasti ja sieltä lähetään mahdollisimman huomaamattomasti pois. Eli jos houkuttelet hirven lähellesi ja olet saanut haluamasi, valokuvat tai kaadon ja paikalle jää hirviä? Niin anna hirville aikaa poistua omaehtoisesti paikalta. Älä paljasta itseäsi hirville tarpeettomasti, sillä petetty hirvi saattaa muistaa petkutuksen kauankin ja sen jälkeen sen uudelleen saaminen houkutteluun on vaikeampaa. ”Muutenkin soisi että houkuttelijat käyttäytyisivät ”ihmisiksi” siellä metsässä, kuten ”muutkin” luonnossa kulkijat ja eivät turhaan häiritsisi luonnon rauhaa”.
Hirven houkuttelun ajankohdat.
Hirven houkuttelun otollisinta aikaa on Syyskuun alusta Lokakuun puoleen väliin, sillä silloin hirvellä on kiima-aika. Metsästäjän kannalta parasta houkutteluaikaa on hirvijahdin alettua Syyskuun viimeinen viikonloppu ja Lokakuun ensimmäiset viikot. Silloin hirvi saattaa saapua houkutteluun jopa keskellä päivää. Toukokuussa ja kesäkuun alussa, hirvi naaras on juuri vieroittanut edellisvuoden vasat ja ne tulevat houkutteluun helposti. Mutta juuri vasoneet naaraat kannattaa jättää rauhaan, koska ne siirtyvät vasomaan syrjään laumasta ja haluavat omaa rauhaa. Lisäksi silloin naaras saattaa silloin käyttäytyä erittäin aggressiivisesti ja vasaa suojellessaan käydä houkuttelijan kimppuun. Muuten kannattaa kokeilla houkuttelemista aina kun näkee hirven, ”paitsi jos se on tien lähistöllä ja saattaa aiheuttaa vaaraa muille kanssaihmisille”.
Ilta- tai aamuhämärä on yleensä parasta houkuttelu aikaa. Kiihkeimpään kiima-aikaan kannattaa houkuttelua kokeilla myös päivällä, jos hirvet on ”tietopaikassa”. Tuulisella ja sateisella kelillä houkuttelu on jo huomattavasti vaikeampaa. Silloin myös hirven vastausta on vaikeampaa kuulla. Lisäksi hirvet ovat aktiivisempia tyynellä säällä ja öisin, jolloin ne myös vastaavat kutsuun herkemmin.
Turvallisuusseikat!!
Pidä aina houkutellessasi mielessäsi että, olet tekemisissä usein yli 200 kiloisen eläimen kanssa jonka käyttäytymistä ohjaavat vietit ja vaistot. Jos villitset kiimaista urosta ja se yhtäkkiä huomaakin tulleensa petetyksi, niin ymmärrettävästi sen voi olettaa olevan ”hieman kiukkuinen” ja sitä se usein onkin. Samoin naaras hirvi joka puolustaa jälkeläisiään saattaa myös olla hyvin aggressiivinen, ja käy helposti suuttuessaan houkuttelijan kimppuun. Olen itse juossut risukossa henkeni edestä pakoon päällekäyvää uroshirveä. ”Ja voin vannoa ettei se naurattanut minua silloin”.
Vaikka hirvestä saa helposti sellaisen mielikuvan, että se on ”laiskahko ruohonsyöjä joka pyrkii pakenemaan aina vaaran uhatessa”? Niin se ei välttämättä aina pidä paikkansa? Kiima-aikana urokset kilpailevat naaraista ja taistelevat naaraiden suosiosta puskemalla toisiaan. Ja jos ne tulkitsevat houkuttelijan kilpailijakseen, niin silloin uros saattaa hyökätä suoraan houkuttelijan kimppuun häätääkseen tämän pois reviiriltään. Lisäksi metsästäjän pitää muistaa, että jos hirveä ampuu muutaman metrin päästä ja hirvi ei kaadukaan heti, niin silloin hirvi pyrkii ensimmäiseksi eliminoimaan lähimmän vaaratekijän (se saattaa olla ampuja) ennen pakenemistaan.
Joten houkuttele mieluimmin hirvitornista tai sellaisesta paikasta että voit päästä nopeasti tarvittaessa turvaan. Muista aina että riitakumppanina hirvi on kokoonsa nähden uskomattoman nopea ja joskus aggressiivinen, joten sen kanssa ei missään tapauksessa kannata leikkiä.
Hyökkäävä hirvi.
Jos hirvi hyökkää, niin sitä ei missään nimessä kannata yrittää juosta pakoon avomaastossa, sillä hirvi on huomattavasti ihmistä nopeampi. Kaikista paras vaihtoehto on yrittää lähimmän puun taakse suojaan. Hirvi ei käänny kovinkaan näppärästi akselinsa ympäri, mutta suorilla matkoilla se on yllättävän nopea. Lisäksi koska hirvi ei ole luonteeltaan kovin aggressiivinen eläin, niin se yleensä luopuu pian hyökkäyksestään huomattuaan ihmisen harmittomaksi ja poistuu paikalta.
Joten aina houkutellessasi tai ampuessasi lähietäisyydeltä hirveä, sinun kannattaa katsoa läheltä valmiiksi tarpeeksi iso puu, jonka suojaan pääset pakenemaan jos hirvi sattuukin hyökkäämään.
Hirven ilmeiden kertomaa.
Hirvi on hyvin ilmeikäs eläin. Hirven ilmeiden ja "vartalonkielen" tuntemisesta on suurta hyötyä hirven houkuttelijalle, ”hirven ilmeitä on myös hauska muutenkin seurata”. Esim. hirven huulien nuoleminen kertoo että hirvi on epävarma, silloin hirvi on joutunut outoon tilanteeseen ja eikä tiedä miten sen pitäisi suhtautua? Miettiessään että paetako tilanteesta vai jäädäkkö, se saattaa nuolla ”lystikkään näköisenä” huuliaan ja hamuta suuhunsa heinää tai puiden lehtiä läheltään. Syömisen tarkoitus on lievittää oudon tilanteen luomaa stressiä. Sivuillani on video ”Ilmeikäs hirvi” jossa tuo huulien nuoleminen näkyy hyvin, muutenkin hirven olemus on tyypillinen epävarmalle hirvelle.
Uroshirvi saattaa houkutteluun saapuessaan tehdä sarvillaan ”kahdeksikon muotoista” liikerataa pää ylväästi kohotettuna. Tällä uros kertoo kilpailijoilleen sosiaalisen asemansa hirvien kiimatokassa. Usein pienempi ja heikompi hirviuros väistääkin suurempi sarvisempaa ja isompaa hirviurosta ilman taistelua. Hirviuros saattaa esitellä tällä tavalla sarviaan myös naaralle, tehdäkseen tähän vaikutuksen.
Hirven uhkaus merkit olisi kaikkien hyvä tuntea? Silloin kun hirvi luimistelee korviaan ja sen säkäkarvat ovat uhkaavasti kohollaan, niin silloin hirvi on valmistautunut hyökkäämään. Usein uhkaava hirvi laskee päänsä alaviistoon, ja varsinkin hirviurokset saattavat kuopaista maata sorkillaan tehostaakseen uhkauseleen tehoa. Lisäksi näihin uhkauseleisiin kuuluu myös kumeaa tuhahtelua, uroksilla luonnollisesti myös uhkaavaa örähtelyä.
Yleensäkin hirvi on hyvin ilmeikäs eläin, joka kertoo vartalollaan ja ilmeillään paljon siitä mitä sen mielessä liikkuu.
Houkuttelupaikan valinta.
Houkuttelupaikka kannattaa valita hirvien luonnollisten kulkupaikkojen läheisyydestä. Mutta varsinkin elokuun loppupuolella ja syyskuun alussa, kannattaa metsissä liikkuessa seurata hirvien kiimakuoppien ja hirvien ”kelomispuiden” sijaintia. Sillä hirvi kaivaa kiimakuopat kiimareviirinsä reunoille houkutellakseen naaraita reviirilleen, ja hangatessaan sarvistaan nahkaa pois se myös jättää silloin omat merkkinsä alueen pikku puihin. Näitä merkkejä seuraamalla voidaan päätellä kiimareviirin sijainti, yleensä se on halkaisijaltaan noin 2-4 kilometriä.
Hirven kiimareviiriin kuuluu yleensä valtasonni, joka houkuttelee alueelle naaraita ja sekä muitakin uroksia muodostaen ”kiimatokan” jonka keskellä on joskus useita naaraita. Kiimatokan ympärillä liikkuu myös usein nuorempia, eri-ikäisiä uroksia jotka vaanivat tilaisuutta päästä ”varkain” astumaan naaraita, heti kun valtasonnin tarkkaavaisuus hetkeksi hellittää. Siksi nämä nuoret urokset ovat myös helppoja houkuteltavia, naaraan kiima äänen kuultuaan ne usein juoksevat helposti suoraan houkuttelijan luokse. Mutta kun nuoret urokset ovat kiimareviirin reunalla, niin seuraavana houkutteluun saapuva uros on yleensä suurempi kuin ensimmäisenä paikalle ehtivä uros.
”Siis siinäpä ongelma?” Jos ammut ensimmäisen paikalle saapuvan uroksen? Niin pakostakin joudut miettimään että, olisiko seuraavaksi paikalle saapunut hirvi ollut suurempi ja ehkä ”parempi” saalis?:-) Siksi myöskään houkuttelu paikasta ei kannata lähteä pois liian aikaisin, jos ensimmäinen uros ei tule näkösälle, niin seuraava saattaa jo tulla.
Olen usein kokeillut ja huomannut että kiimatokan ollessa tarpeeksi lähellä, samasta tokasta on mahdollista ampua useampikin hirvi samalla kertaa. Kiimatokassa tunnelma on usein niin kiihkeä, että vaikka tokasta ampuu ensimmäisenä luokse tulleen uroksen, niin seuraava uros saattaa saapua paikalle jo 20:nen minuutin päästä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Veren haju ei näytä vaikuttavan hirven käyttäytymiseen kiima-aikana.
Kiima-aikana hirvet liikkuvat paljon ja niiden kulkureittien varrella kannattaa houkutella, jos löydät tuoreet hirven jäljet niin muutaman tunnin päästä samaa reittiä saattaa kulkea jo seuraavat hirvet. Saattaa jopa olla että jopa samasta houkuttelu paikasta saa kontaktin hirveen sekä aamulla että illalla. Ja lisäksi vaikka ampuisit hirven, niin sekään eivät tarkoita sitä etteikö hirvet saattaisi palata samalle paikalle jo muutaman tunnin kuluttua ampumisesta. Usein hirvillä on vuodesta toiseen samat kiimatantereet ja samat houkuttelupaikat saattavat toimia vuodesta toiseen hyvinä paikkoina.
Naaras saattaa tulla syyskuun alku puolella hyvin houkutteluun, silloin kun houkuttelija käyttää uroksen kutsu ääntä. Lisäksi kannattaa kolistella sarvia vastakkain ja riipiä puita niin että oksat katkeilevat reilusti, niin kuin oikeallakin uroksella on tapana tehdä. Tämä houkuttelu muoto saattaa kyllä tuoda paikalle myös kiukkuisen sonnin joka haluaa häätää kilpailijan pois alueeltaan, joten kannattaa olla varovainen käyttäessäsi tätä houkuttelu tapaa.
Mutta kiiman huipun aikana syyskuun loppupuolella naaraan houkuttelu on jo vaikeampaa, silloin urokset pyörivät naaraan ympärillä ja se ei enää ole niin helposti houkuteltavissa. Muutenkin naaras tulee houkutteluun huomattavasti varovaisemmin kuin uros, usein naaras tulee ääntelemättä tai muuten hiljaa houkuttelijan lähelle jolloin sitä on vaikea havaita ajoissa.
Lokakuun puolella kun kiiman huippu alkaa olla ohitse, niin hyvät ruokailupaikat ja peltojen reunat ovat hyviä houkuttelu paikkoja.
Muutenkin kiima-ajan ulkopuolella hirvien kulkupaikat ja ruokailualueet ovat parhaita houkuttelupaikkoja.
Hyvä houkuttelupaikka.
Huolettomin houkuttelupaikka on ehdottomasti hirvilava tai houkuttelua varten rakennettu houkuttelulava. Muuten houkuttelupaikka kannattaa valita tuulen suunnan mukaan, eli aina kannattaa olla tuulen alapuolella suhteessa hirveen. Kannattaa myös ottaa huomioon metsänreunan tai mäensyrjän vaikutukset jotka saattaa pyöräyttää houkuttelijan hajut hirveä kohden. Hirvi ei mielellään saavu houkutteluun jos houkuttelija on liian avoimessa maastossa, vaan hirvi tarvitsee mieluummin suojakseen hirven korkuista suojakasvillisuutta. Hirvi karttaa avomaastoa, ja siksi esimerkiksi metsäautotien varrella oleville hirvilavoille on usein hankalampi saada hirveä tulemaan rauhallisesti näkyviin.
Hirvi pyrkii aina pääsemään tuulen alapuolelle haistaakseen houkuttelijan, hirvi osaa paikallistaa "kiusallisen" tarkasti houkuttelijan sijainnin jo kauas. Saapuessaan houkuttelu paikalle hirvi tietää "puolen metrin" tarkkuudella mistä ääni tulee, joten houkuttelijan kannattaa varoa turhia äkki-liikkeitä. Houkuttelijan tulee liikkua varovaisesti vaikka houkuttelisikin hirvilavalta, "sillä vaikka usein kuulee väitettävän että hirvi ei osaisi katsoa ylös hirvilavalle"? Niin tämä voi pitää paikkaansa silloin kun puhutaan "hiljaisesta passimiehestä", mutta hirvi osaa paikallistaa äänen perusteella houkuttelijan sijainnin suoraan ylös hirvitorniin.
Lisäksi houkuttelussa on hyvä ottaa huomioon että, hirvi kiertää houkuttelijan usein vasemmalta puolelta pyrkiessään tuulen alle, ”tästä saattaa olla joskus hyötyä ampumalinjoja suunnitellessa”.
Houkuttelupaikalle meno.
Houkuttelupaikalle mennessä, houkuttelijan tulisi käyttäytyä kuin oikea hirvi silloin kun se tulee vieraalle alueelle. Aluksi (aina) pitää liikkua varovasti ja ”naapureille” huutelukin aloitetaan varovasti. Koko houkuttelun ajan ”sinun kannattaa kuvitella itsesi hirveksi” sisäistämällä oikean hirven käyttäytymisen malli, silloin löydät itsellesi oikean tuloksellisen tavan toimia.
Käy pissalla mahdollisimman kauas houkuttelupaikasta. Houkuttelupaikalle mennään mahdollisimman äänettömästi, ja vältetään kaikkea metallin kolistelua josta hirvi tietää ihmisen olevan liikkeellä. Auto kannattaa heittää vähintään 200 metrin päähän houkuttelupaikasta, lisäksi kannattaa varata aikaa jotta auton aiheuttamat äänet vanhenevat, (eli, juo vaikka kahvit autossa ennen kuin lähdet liikkeelle). Viimeistele kaikki varusteesi valmiiksi, lataa kivääri jne. Laita kaikki elektroniikka laitteet äänettömäksi (kännykkä, kamera jne.). Älä paisko auton ovia.
Siirry houkuttelupaikalle rauhallisesti hitaasti kävellen, pysähdy välillä riipimään pensaiden lehtiä. (tarkoitus on saada ruokailevaa hirveä muistuttavia ääniä). Liikkuessaan hirvi saattaa tarkoituksella katkaista kuivan oksan, niin että se rasahtaa kuuluvasti katketessaan. Tämä oksien kuuluva katkominen kuuluu hirvien keskinäiseen viestintään, jolloin hirvet ilmoittavat toisille hirville oman sijaintinsa ja yrittävät kiinnittää tämän huomion itseensä. Houkuttelijan kannattaa myös katkaista muutama oksa kuuluvasti, matkiakseen tätä käyttäytymis tapaa. Kun olet houkuttelu paikalla, niin istu hiljaa vähintään 15 minuuttia ennen houkuttelun aloittamista.
Vaatteet ja varusteiden huolto.
Vaatteiden tulisi ehdottomasti olla kahisemattomat ja mieluimmin hajunestosuojattu, jolloin ne päästävät mahdollisimman vähän ihmisen ominaishajua maastoon. Metsästäjää sitoo vaatetuksen osalta metsästyslaki, eli huomioliivit ja päähine huomiovärein eli turvaoranssi tai punainen väri. Samoin olisi hyvä jos valokuvaajakin käyttäisi samoja värejä metsästysaikana oman turvallisuutensa vuoksi, sillä hirvi on värisokea ja ei pahemmin välitä näistä väreistä.
Mutta ihmisen ihonvärin hirvi erottaa kiusallisen selvästi, siksi houkutellessa olisi hyvä käyttää jotain kasvosuojusta tai camo- ihovärejä kasvojen ja käsien suojaamiseen.
Yleensäkin pukeutumisen osalta olisi tärkeää pyrkiä peittämään ihmisen kasvot ja vartalon muoto, sillä heikkonäköisenä eläimenä hirvi kykenee erottamaan ihmisen vartalonmuodon vaikka ei yksityiskohtia erottaisikaan. Lisäksi kaikki varusteiden osat jotka saattavat aiheuttaa pientäkin melua, kuten aseen hihnat, kameran jalat, yms. kannattaa vaikka teipillä eristää ennen houkuttelun aloittamista.
Hajujen suhteen hirvi on erittäin tarkka. Joten houkuttelijan pitäisi välttää deodoranttien ja partavesien käyttöä houkuttelun aikana, lisäksi vaatteita ei kannata pestä voimakas hajuisilla pesuaineilla. Lisäksi houkuttelu vaatteet kannattaisi hyvin tuulettaa ennen houkuttelua, lisäksi olisi suotavaa laittaa houkuttelu vaatteet vaikka tiiviiseen säkkiin kuusenoksien kanssa jolloin niihin tulee ”metsän tuoksu”. Paras suoja hajuste houkuttelu vaatteille olisi navetan haju, sitä hajua hirvi ei pelkää ”Eli jos tunnet jonkun karjankasvattajan niin rohkeasti kysymään ennen jahdin alkua, että saisiko minun jahtivaatteet roikkua teillä navetassa viikon ”hajustumassa” ”.
Jalkineille kannattaa antaa sama käsittely kuin muillekin vaatteille, lisäksi ihan uusia kumisaappaita ei kannattaisi ottaa houkutteluun mukaan ennen kuin niistä on saatu uuden kumin haju pois. Lisäksi kannattaa varoa lotisevia kumisaappaita, se on myös sellainen ääni josta hirvi ei tykkää.
Lisäksi mukaan houkutteluun kannattaa varata mahdollisimman lämpimät vaatteet, sillä usein houkutellessa kannattaa varautua pitkäänkin istuskeluun yleensä vuorokauden kylmimpään aikaan joko aamusta tai illasta.
Hirven näkökyky.
Palataan vielä hirven näkökykyyn koska sillä on myös erittäin suuri merkitys hirven houkuttelussa ja metsästyksessä. Vaikka hirven näkökyky on hirven heikoimpia aisteja ja se on lisäksi värisokea, ”niin kuin edellä kerroinkin”, niin silti hirven näkökyky on syytä ottaa huomioon metsästettäessä. Hirvi on hyvä havaitsemaan eri harmaa-asteikon sävyt, ja liikkeen havannointikyky on myös hirvellä hyvä.
Hirvellä on itsenäisesti toimivat ja päänsivulla sijaitsevat ulkonevat laajat silmät joilla hirvi näkee jopa taakseen päätään kääntämättä. Silmän rakenteesta johtuen hirvi joutuu kääntämään päänsä kohteen suuntaan saadakseen näköhavaintonsa tarkennettua, siitä johtuu hirven katsekontakti liikkeen suuntaan.
Silloin kun ollaan lähellä hirveä, niin on hyvin tärkeää että kaikki liikkeet tehdään mahdollisimman hitaasti ja rauhallisesti. Nopean ja sivusuunnassa tapahtuvan liikkeen hirvi havaitsee huomattavasti helpommin kuin hitaan liikkeen joka tapahtuu esim. vartalon suojassa. Esim. kun kerran koiraa kouluttaessani lähestyin kolmen hirven hirvihaukkua, niin otin kiväärin selästä ennen kuin tulin haukulle ja hirvien näkösälle. Pidin kivääriä edessäni vartalon suunnassa ja lähestyin hirviä hitaasti kunnes olin kahdenkymmenenviiden metrin päässä hirvistä. Silloin nostin kiväärin hitaasti vartalonsuuntaisesti ja sain rauhassa ”tähtäillä” hirviä ilman että ne huomasi mitään tapahtuneen, uusin tämän liikkeen ”puolikymmentä kertaa” ilman että hirvet edes huomasivat olemassa oloani.
Jos olisin pitänyt kivääriä poikittain sylissäni ja nopeasti heilauttaen suunnannut sen hirviä kohden, niin hirvet olisivat varmasti karanneet paikalta. Nopea liike kuten kiväärin heilauttaminen selästä ampumatilannetta varten aiheuttaa usein hirvessä välittömästi pako reaktion, hidas liike ei useinkaan tee sitä. Tätä rauhallista sivuttaisliikkeitä välttävää kiväärin nostotapaa kannattaa käyttää myös hirvipassissa ollessa jolloin tällä tavalla saa usein rauhallisemman ampumatilanteen.
Hajusteiden käyttö houkuttelussa.
Hirven kaksi muuta tärkeää aistia houkuttelun kannalta on kuulo ja hajuaisti. Peittämällä edellä kerrotulla tavalla omat hajunsa ja treenaamalla omaa ääntelytaitoaan houkuttelija pärjääkin jo aika hyvin? Mutta, sopivasti käytettynä hirven houkuttelu hajusteesta on myös suurta apua.
Hajuilla on suuri merkitys hirville, varsinkin syksyllä kiima-aikana. Hirvet jättävät aina kulkiessaan hajumerkkejä, ilmeisesti hirvien vakituiset kulkureitit perustuvat juuri näihin hajumerkkeihin. Syksyllä kiimaa lähestyvä naaras heittää maastoon omat hajumerkkinsä, josta uros osaa päätellä naaraan kiiman asteen. Vastaavasti kiimakuoppaa kaivava uros virtsaa kuoppaan, ja se houkuttelee paikalle kiimaan tulossa olevia naaraita ja muita lähistöllä olevia uroksia. Oikein käytettynä hajusteista on suurta apua houkuttelussa.
Olen testannut ”naaraan kiimahajustetta” noin kolmen syksyn ajan ja olen vakuuttunut, että oikein käytettynä hajusteesta on huomattavasti apua houkuttelussa. Nykyään naaraan kiimahajuste kuuluu minunkin vakiovarusteisiin kun lähden houkuttelemaan hirviä.
Tosin hajusteiden kanssa saa olla hyvin tarkkana ja kannattaa kysellä myös kavereiden kokemuksia oikean hajusteen löytämiseksi. Ostin kerran Internetistä ”halvan hajusteen” joka toimi erittäin hyvin. Sitten seuraavana syksynä huomasin yllättäen että hajusteen teho oli heikentynyt, joten syöksyin lähimpään urheilutarvikeliikkeeseen ja ostin ainoan tarjolla olleen synteettisen hajusteen jolla ei tehnyt yhtään mitään. Lisäksi ettei se ainakaan houkutellut hirviä vaan lähinnä karkoitti ne, niin se oli vielä kaksi kertaa kalliimpi kuin edellisen vuoden toimiva hajuste. "Monesti korea pullo ei tarkoita sitä että tuote olisi välttämättä hyvä ja toimiva, vieläkin harmitta hukkaan heitetty 45 euroa”. Saatavana on myös uroshirvien hajustetta, mutta niitä en ole koskaan kokeillut.
Ihan hyvän toimivan hajusteen hinta saattaa olla noin 20 € pullo, ja niitä on helppo tarvittaessa tilata vaikka Internetin kautta. Hajuste on yllättävän voimakasta ainetta ja pienikin pullo riittää hyvin syksyn tarpeisiin.
Hyvä tapa käyttää hajusteita on esim. muutama tippa kengille ennen kuin lähdet kävelemään houkuttelu paikalle. Lisäksi kannattaa hajustaa jokin vaatekappale jonka jättää houkutellessa vaikka houkuttelulavan juureen lisäämään vaikutelmaa ”kiihkeästä naaraasta”. Houkuttelu hajusteella käsiteltyjä vaatteita kannattaa säilyttää vaikka ilmatiiviissä muovisäkissä, siinä niitä on myös helppo kuljettaa siirryttäessä houkuttelupaikasta toiseen.
Paras tähän mennessä löytämäni houkutushajuste on nimeltään "MooseCow in Heat" . Joka on Amerikkalainen hajuste ja on osoittautunut toimivaksi omissa kokeiluissani.
Hirven kuuloaisti.
Kuuloaisti on hirven tarkimpia aisteja, ja se on virittäytynyt matalille taajuuksille joilla ihmisen korva ei toimi. Hirvien omat ääntelyt (1-3 kHz) ovat suhteellisen matalia, mutta nämä äänet kantavat hyvin hirven peitteisessä eli risukkoisessa elinympäristössä. Todistetusti kiima-aikana tyynellä ilmalla, joko aamulla aikaisin tai illalla tuulen tyynnyttyä hirvi uros saadaan tulemaan houkutteluun jopa kilometrienkin päästä.
Tämä että hirvi saattaa tulla houkutteluun noinkin kaukaa, aiheuttaa sen että houkuttelija ei välttämättä aina kuule hirven vastausta. Siksi houkuttelijan kannattaa odottaa houkuttelun jälkeen vielä noin 15-30 minuuttia ennen kuin lähtee houkuttelupaikalta pois. Sillä joku pitkänmatkalainen hirvi saattaa olla vielä tulossa houkutteluun.
Miten hirvi käyttää aistejaan?
Ennen kuin hirvi reagoi ihmisen läheisyyteen, niin usein hirvi tarvitsee kahden aistin havainnon ihmisestä. Joko näön ja kuulon, kuulon ja hajuaistin kautta tai näön ja hajuaistin kautta.
Videolta ”Houkuttelu hirvi” on hyvä seurata hirven aistien käyttöä. Videossa hirvi saapui näkösälle noin kolmenkymmenen viiden metrin päästä. Seuratkaa hirven korvien liikkeitä, sillä ne kertoo paljon hirven kyvystä kohdentaa tarkka kuulonsa tiettyyn suuntaan ympäristössään. Lisäksi on syytä tarkkailla hirven hajuaistin käyttöä, hirvi yrittää useasti saada vainua houkuttelijasta.
Mutta koska houkuttelu tilanteessa oli suhteellisen ”reipas sivutuuli”, niin hirvi ei saanut vainua minusta. (Vaikkakin hirvi yllätti minut tupakoimasta, niin silti se ei haistanut minua ihmiseksi.) Ainoa ääni jonka hirvi kuuli oli ääntämäni ”hirven kutsuääni”, joka harhautti hirveä luulemaan minua lajikumppanikseen. Lisäksi vaikka olin houkutellessani täysin aavalla pellolla hirvilavalla, eli hirvi periaatteessa näki minut koko ajan? Niin silti hirvi ei heikkonäköisenä eläimenä havainnut minua ihmiseksi, koska tein kaikki liikkeeni erittäin hitaasti ja rauhallisesti vartaloni suojassa.
Jos olisin käyttänyt houkutellessani hajusteita, eli hirveä olisi harhautettu ”kahdella aistilla”, haju ja kuulo? Niin hirven luoksetulo olisi ”luultavasti” ollut huomattavasti rohkeampaa, mutta välttelen hajusteiden käyttöä kesäaikaan.
Hirvi oli houkuttelussa noin puolituntia ja lähimmillään noin kahdenkymmenen metrin päässä, jonka jälkeen se siirtyi risukon suojiin ja seuraili sieltä pitkään minun touhujani uteliaana.
Mekaaniset apuvälineet.
Metsästyslaki kieltää yksiselitteisesti koneelliset ääntäpäästävät laitteet metsästyksessä, joten cd-soittimia ei siis saa metsästyksessä käyttää. Mutta muita apuvälineitä tupsahtaa aina välillä markkinoille, kuten houkuttelu torvia ja mekaanisia ”purkkeja” joista saa jotenkin ”kaukaisesti lampaan määkimistä muistuttavan äänen”, voihan sen tulkita tietenkin ”hirven ääneksikin, jos haluaa” :-)
Mutta pääsääntöisesti kun olemme muutaman kokeneen houkuttelijan kanssa testanneet näitä ”vekottimia” niin emme ole löytäneet niistä mitään hyviä puolia ja emme ole saaneet niillä yhtään hirveä vastaamaan. Joten kannattaa harkita kannattaako tällaisia ”vempaimia” edes kuljettaa mukana metsään.
Tuohitorven kanssa ”minun pitää olla jo hiukan varovaisempi mielipiteineni”? Nimittäin olen itsekin kokeillut tuohitorvea ja tiedän monen houkuttelijan kuljettavan tuohitorvea usein metsällä houkuttelussa mukana. Tuohitorvella saatu ääni on ”luonnollisen pehmeä” ja sen käyttöä kannattaa kokeilla, varsinkin uroksen ”öhkimistä” matkittaessa tuohitorvesta saattaa olla hyötyä.
Hyvän tuohitorven mitat ovat noin 60cm pitkä, sisempi suuaukko 4cm, ulompi suuaukko 20cm. Tuohitorvessa ”karvapuoli” käännetään sisäänpäin jolloin siitä saa helpommin pehmeähkön äänen.
Mutta vaikka ”tuomitsen usein kalliit muovitorvet ja ”möökimä purkit” niin ainahan kaikkea uutta kannattaa kokeilla, tuohan nekin lisäväriä mukavaan harrastukseen. (Mutta niiden toimivuuden varaan ei kannata luottaa ja niihin sijoitettu raha menee luultavasti hukkaan.)
Erilaiset houkuttelu äänet. Ääninäytteet
Naaraan perus kontaktiääni. Naaras.mp3
Naaraan kiimaääni. Naaraan kiima.mp3
Uroksen perus kontaktiääni. Uros perus.mp3
Vasan kontaktiääni. Vasan kontaktiääni.mp3
(Äänenlaatu nauhoituksissa ei ole ”kovin laadukas”, joten ääniä ei kannata käyttää äänensävyn opetteluun. Mutta toivottavasti äänitteiden laatu olisi suuntaa-antava hirvien ääntelystä.)
Hirven ääntelyäänet jakautuvat matalataajuuksisiin , suurella hengitysilmamäärällä tuotettuihin ääniin, lähinnä uroksen ”öhkintä”. Sekä korkeisiin kimeisiin ääniin, jotka eivät vaadi suuren ilmamäärän käyttöä. Naarashirven perus-kontaktiääni muodostetaan seuraavasti. Puristetaan kevyesti etusormista sierainten sivusta ja muodostetaan käsistä torvi suun eteen. Kieli nostetaan kitalakea vasten ohjaten ääntä nenään, samalla päästetään töksähtäen "o,o.." Tämä on perusääni jolla hirvet pitävät yhteyttä keskenään, ja ääntä voidaan käyttää houkuttelussa ympäri vuoden menestyksekkäästi.
Naaraan kiimaääni on ”venytetty” kontaktiäänen sävyinen kestoltaan noin viiden sekunnin pituinen. Alkaa "önähdyksellä" nousee ja hitaasti laskee ja uudelleen nouseva ja laskeva ääni, joka päättyy kahteen "önähdykseen". Ääni on sitä parempi mitä korkeammalle pystytään ääntelemään.
Uroksen äänissä on paljon yksilöllisiä eroja, hirvisonnin "uah", "uah" kutsuääni kuuluu kauas ja on tarkoitettu nostamaan naaraiden kiimavirettä. Äänessä on paljon yksilöllisiä sävy ja voimakkuus eroja, yleensä vanhemman sonnin äänessä on enemmän ähkettä ja korkeus eroja. Ääni muodostetaan samoin kuin muutkin houkutteluäänet, eli kädet torveksi suun eteen ja ääni muodostetaan syvältä vatsanpohjasta, eli sanotaan töksähtäen "uah", "uah", mahdollisimman matalalta. Uroksen ääntä muodostuttaessa tuohitorvesta saattaa olla apua ja hyötyä.
Näiden perusäänten lisäksi hirvillä on erittäin laaja äänivalikoima. Muita kiima-ajan ääniä on naaraan pitkä kimeä ja venytetty "ua-ua-uaaa-ua" aaltoileva ääni. Silloin naaraan kiiman kiimahuippu on huipussaan ja naaras on valmis paritteluun, tätä ääntä olen kuullut syksyn aikana vain 3-4 vuorokauden aikana ja silloin naaraan ympärillä on pyrörinyt useita innokkaita uroksia. Lisäksi naaraan kiima-ääniin kuuluu myöskin harmistumisesta kertova "hirnuntaa" muistuttava ääni, "silloin luultavasti liian kiihkeä uros tulee liian tunkeilevaksi ja naaras ei vielä ole valmis parittelemaan". Hirvillä on myös epämääräisiä matalia ääni sarjoja joita voi kutsua "rupatteluksi", näillä hirvet pitävät yhteyttä lähellä olevien tuttujen yksilöiden välillä.
Uroksen ääni valikoima on myös uskomattoman laaja, kun se sopivasti innostettuna vastaa kutsuun ja alkaa lähestyä houkuttelijaa niin uroksen ”uah” ääni saattaa muistuttaa lähinnä ”höyryveturin torvea”, eli ääni skaala on erittäin laaja. Lisäksi uroksella on voimakas mutta matala ”GROUH” ääni, joka on uroksen varoitus karjaisu. Jos uros päästää tämän äänen niin silloin houkuttelu vaikeutuu, sillä silloin kaikki lähistön hirvet yleensä valpastuvat ja yrittävät ottaa selvää mahdollisesta uhasta.
Aggressiivinen ja taistelunhaluinen uros saattaa karjahdella "örh", "örh", äänellä, se on merkki jolla urokset ilmoittavat toisilleen taisteluhalukkuudestaan ja silloin kannattaa olla varuillaan. Paitsi että voit vahingossa jäädä jalkoihin niin myös lähistöllä on aika varmasti myös toisia uroksia ja kiimatappelu on varmasti aika toden näköinen. ”Itse houkuttelin ison valtauroksen jolla oli yli metriset lapiosarvet, ja niissä yli kaksikymmentä piikkiä puolellaan seitsemän metrin päähän itsestäni. Ja kun vielä ympärillämme pyöri kuusi muutakin urosta joidenka kanssa valtasonni olisi mielellään taistellut valtasuhteet selväksi, niin valtasonnin örähtely oli suoranaista karjuntaa, oli se niin innossaan.
Sitten on vielä vasan ääntely joka muistuttaa lähinnä ”matalaa ininää”, ääni muodostetaan samoin kuin naaraan kontakti ääni, mutta matalampi. Vasan ääntä voi käyttää houkuttelussa lähinnä silloin kun haluaa naaraan joka on juuri menettänyt vasansa tulevan houkutteluun. Lisäksi naaraat reagoivat lähes kautta vuoden vasan ääneen lähestyen sen suuntaan ja pyrkien ottamaan selvää ääntelyn syystä. Urokset eivät tule vasan ääntelyyn, vaan lähinnä poistuvat paikalta. ”Hyvä oppia tämäkin ääni”.
Sivuillani olevat ääninäytteet eivät ole ”ihan riittäviä” sellaisinaan houkuttelun oppimiseen, joten kannattaa hankkia ihan opettelua varten tehtyjä äänitteitä. Esimerkiksi Internetistä löytyy ihan kelvollisia hirven houkuttelun opetus cd:tä ja videoita sekä ihan ilmaisiakin näytteitä hirvien ääntelystä. ”Mieluimmin kannattaa käydä Suomalaisilla, Ruotsalaisilla tai Norjalaisilla sivuilla koska ”ilmeisesti ”amerikkalaiset hirvet puhuvat hiukan eri aksentilla kuin pohjoismaiset hirvet”, ainakin jos on joitakin ”YuoTuben ” houkutteluvideoita uskomista :-).
Lisään pari linkkiä Internet sivuille joiden tuotteita olen käyttänyt ja hyviksi todennut. Asko Hämäläinen. (Asko Hämäläisen Internet sivuilla on lisäksi ääninäytteitä luonnossa nauhoitetusta hirvien ääntelystä.) Gunnar Sund. Ruotsalaiset kotisivut
Äänen harjoittaminen.
Sopivan äänensävyn löytäminen ja äänen vireessä pitäminen vaatii lähes säännöllistä harjoittelua ja treenausta. Hyvänä apuna on hankkia itselle joku hirven houkuttelu opetus cd jossa on hirven ääninäytteitä, myös oman äänen nauhoittaminen ja sen analysointi on avuksi harjoittelussa. Ääntä kannattaa harjoitella myös luonnossa sillä sisätiloissa ääni kuulostaa ihan erilaiselta, metsässä matkiessa kannattaa kiinnittää huomiota äänen kaikumiseen, jos ääni tulee terävänä kaikuna takaisin korviisi niin silloin pitää madaltaa ääntä. Lisäksi äänenkäytön harjoittelussa olisi etua jos käyttäisit samoja hengitysharjoituksia kuin laulamista harjoittelevat laulajat käyttävät. Sillä periaatteessa hirven matkiminen on kuin laulamista, siinä käytetään ääntä ja pyritään pääsemään tietylle äänen korkeudelle, joten ei hengitysharjoituksista mitään haittaakaan ole.
Itse olen huomannut monesti että huonolla harjoittelulla houkutellessa hengästyy helposti, ja sen että varsinkin naaraan pitkää kiimaääntä käyttäessä kurkku ärsyyntyy ja luonnollisesti äänen laatu silloin kärsii. Turhat rykimiset ja äänen särähtelyt eivät houkutellessa ole mitenkään suotavia. (Alla olevaa harjoitusta kannattaa kokeilla)
Hengitysharjoitus.
Ohessa hengitysharjoitus jota mm kuoro ja yksinlaulajat käyttävät. 1). Kaarra käsi ja vartalo vasemmalle ja oikealle vuoroin rauhalliseen hengitys tahtiin. 2). Keinu tuolilla hengitystahtiin: uloshengitys: kumarrus eteen ja sisäänhengitys: ojennus suoraksi. 3). Kauhaise kyykyssä syli täyteen ilmaa ja nouse ryhdikkäänä uloshengitykseen, napa selkärankaan. 4). Vartalo taittuneena hengittele rauhallisesti siten, että suoristat vartaloa 10cm sisäänhengityksen aikana. 5). Sihinää alavatsasta 10cm navan alapuolelta. 6). Sisäänhengitys kylkiin ja palleaan, ei hartioihin.
Hirven houkuttelu seuruemetsästyksessä.
Hirven houkuttelu isomman jahtiporukan kanssa on hieman ”kaksipiippuinen juttu”. Ensinnäkin liikkumisesta aiheutuva meteli yleensä moninkertaistuu sekä hajuhaitat lisääntyy huomattavasti. Mutta silti hirvien perus kontaktiäänien osaamisesta saattaa olla hyötyä kaikille hirvenmetsästäjille.
Esim. jos hirvi karkaa passiketjun läpi niin se palaa usein takaisin jos passimies huutaa hirven lyhyellä kontaktiäänellä, silloin passimies saa helposti uuden mahdollisuuden ampumiseen. Jos hirvi ravaa passimiestä kohti ajomiesten hätyyttämänä niin se pysähtyy helposti lyhyellä kontaktiäänellä, ja jos se vielä jatkaa matkaa niin uudestaan toistettuna lyhyt kontaktiääni pysäyttää hirven uudestaan. Eli periaatteessa koskaan ei tarvitsisi ravaavaa hirveä ampua kun sen voi ääntelemällä pysäyttää (siis teoriassa), säikäytetty hirvi ei tietenkään välttämättä pysähdy aina. (Ravaava hirvi pysähtyy usein ”vaikka huudat perkele, tai mitä tahansa”, mutta silloin se pysähtyy vain kerran ja katoaa lopullisesti sen jälkeen).
Jos sattuu vahinko ja naaras ammutaan vasan jäädessä metsään, niin jo parin tunnin päästä naaraan lyhyttä kutsua käyttäen vasa saatetaan saada tulemaan houkutteluun. Vastaavasti tämä toimii toisinkin päin, jos vasa on ammuttu niin vasan äänellä houkuttelu saattaa saada emän tulemaan kutsuusi hyvin pian. Jatketaan listaa, jos naaras on ammuttu kiima aikana, niin luultavasti jossakin lähistöllä on myös uros, siirry ampumapaikasta muutama sata metriä ”anna äänten vanhentua hetken, ”tunnin tai kaksi” ” ja kokeile houkuttelua naaraan äänellä, toimii usein.
Koiran haukussa olevaa hirveä ei kannata houkutella, usein hirvi tulee vain epäluuloiseksi ja saattaa karata kokonaan maisemista, jos se kuulee koko houkuttelua koska yleensä haukussa hirvi keskittyy vain koiraan.
Hirven houkuttelu kiima-ajan ulkopuolella.
Hirveä voidaan houkutella tehokkaasti ympäri vuoden, vaikka monet hirven houkuttelua harjoittavat metsästäjät lopettavatkin hirven houkuttelun Lokakuun puolen välin jälkeen hirvien kiima-ajan mentyä. Mutta hirvi tulee myös kiima-ajan ulkopuolella houkutteluun, itse olen ampunut viimeisimmän houkuttelu hirveni yhdeksäs joulukuuta, joka oli kaiken lisäksi naaras hirvi. Yleensä naaras hirvi on vaikeampi houkuteltava kuin uros, naaras tulee houkutteluun huomattavasti varovaisemmin kuin uros.
Kiima-ajan ulkopuolella tapahtuva houkuttelu poikkeaa kuitenkin paljon kiima-aikana tapahtuvasta houkuttelusta, vaikkakin seuraavana kuvaamani houkuttelu malli toimii myös kiima-aikanakin? Mutta kiima-aikana on tehokkaampaa käyttää hirvien kiimaääntelyä, joista tuonnempana muutama esimerkki.
Kiima-ajan ulkopuolella houkuttelussa huomioitava seuraavaa:
- Houkuttelu äänenä kannattaa käyttää naaraan lyhyttä "o,o.." kontaktiääntä, se houkuttelee paikalle niin urokset kuin naaraatkin.
- Hajusteita kannattaa käyttää peittämään houkuttelijan omaa hajua, "MooseCow in Heat" hajuste on toiminut hyvin myös kiima-ajan ulkopuolella.
- Erittäin tärkeä ero kiima-ajan houkuttelussa ja kiima-ajan ulkopuolella tapahtuvassa houkuttelussa on houkuttelun rytmitys?
Kiima-aikana ”ymmärrettävistä syistä” hirvien ääntely on kiivasrytmisempää kuin muuhun vuodenaikaan. Kiima-ajan ulkopuolella liian nopea ja kiihkeä ääntely voi antaa ”väärän signaalin” ja hirvi voi kuvitella jonkin vaaran uhkaavan, ja ei siksi ilmaannu paikalle houkutteluun. Naaraan lyhyttä kontaktiääntä "o,o.." huudetaan vain yhden kerran ja pidetään pitkä väli, jopa kymmenenkin minuuttia toistojen välillä.
- Hirvi ei usein vastaa ääntelemällä kiima-ajan ulkopuolella, mutta hirvi saapuu kumminkin houkutteluun usein nopeasti ja äänettömästi joten houkuttelijan kannattaa seurata tarkasti ympäristöään.
Kesäaikaan juuri vasonut naaras kannattaa jättää kokonaan rauhaan houkuttelulta, synnyttävä naaras eroaa laumasta ja menee vasomaan laumasta erilleen sivummalle. Joten se ei kaipaa seuraa ja eikä tule houkutteluun, mutta jos huudat liian lähellä naaras hirveä, niin se voi yllättäen hyökätä varsin aggressiivisesti houkuttelijan kimppuun. Aggressiivisen hirven kanssa ei ole koskaan leikkimistä, mikä kannattaa aina muistaa hirven houkuttelussa
Kuinka kauan aikaa houkutteluun kannattaa varata?
Yleensä houkutteluun kannattaa varata aikaa noin 2-4 tuntia, aamulla houkuttelupaikalle kannattaa mennä vielä aamuhämärässä, mutta illalla on hyvä olla liikkeellä ajoissa ennen pimeän saapumista. Se että miten nopeasti hirvi vastaa ja saapuu houkuttelijan luokse riippuu usein hirven sukupuolesta, iästä ja siitä että miten arka hirvi yleensäkin on. Nopein kaatoon päättynyt houkuttelu minulla on kestänyt noin 5 minuuttia ja pisin lähes 5 tuntia, josta ajasta puolet hirvi vastasi innokkaasti ja pyöri ympärilläni muttei tullut näkyville ennen kuin pitkän houkuttelun jälkeen.
Miten kiima-aikana houkutellaan?
Jos kuvitellaan uroshirven houkuttelu tilanne kiima-aikana ja hirven houkuttelupaikalle meno.
- Elikkä, ensin tarkistetaan varusteet (kuten edellä on kerrottu) ja lorautetaan houkutteluhajustetta kengille.
- Siirrytään houkuttelupaikkaan rauhallisesti kävellen ja välillä pysähtyen riipimään lehtiä puiden oksista. (tarkoitus on matkia ruokailevan hirven liikkeitä)
- Houkuttelu paikalla istutaan vähintään 15 minuuttia hiljaa ja annetaan kulkuäänien vanhentua, vältetään turhaa liikkumista ja heilumista. (vaikka hirven näkö ei olekaan sen kaikkein tarkimpia aisteja, niin liikkeen hirvi havaitsee kiusallisen hyvin)
- Aloitetaan houkuttelu, ensin naaraan lyhyt kontaktiääni kerran, 2 minuutin tauko, sitten uudestaan sama lyhyt ääni ja tauko jne.
- Noin 10 minuutin päästä ääntelyä tihennetään, kolme kertaa peräkkäin lyhyt kontakti ääni, tauotetaan samoin kuin edellä.
- Noin 20 minuutin päästä siirry naaraan pitkään venytettyyn kiima ääneen, kerran pitkä kiima ääni ja hetken päästä lyhyt kontakti ääni, 2 minuutin tauko ja toistetaan ääni noin 20 minuutin ajan.
- Jos, metsästä ei kuulu vastausta niin tässä välissä pidetään 10 minuutin tauko.
Tässä vaiheessa on syytä istua hiljaa yskimättä paikallaan ja varovasti tarkkailla ympäristöä. Saattaa olla että hirvi on jo saapunut houkuttelu paikan läheisyyteen ja tarkkailee varovaisena ympäristöään. Kaikki hirvet eivät välttämättä huuda saapuessaan kuin vasta aivan lähellä houkuttelijaa, lisäksi hirvi osaa paikallistaa houkuttelijan jo kaukaa muutaman sentin tarkkuudella ja siten osaa pitää silmällä paikkaa josta ääni tulee. Lisäksi ”vaikka monet hirvimiehet väittävätkin toisin” niin hirvi osaa katsoa suoraan ylös houkuttelulavalle jossa houkuttelija on, siksi kaikkea turhaa liikkumista pitää välttää.
- Tauon jälkeen aloitetaan naaraan lyhyellä kontaktiäänellä jota toistetaan kolme kertaa peräkkäin pari kertaa, sitten pitkää kiimaääntä pari kertaa.
- Välillä kuunnellaan tuleeko vastausta.
- Jos vastausta ei tule, voidaan kiimaääntä toista useammankin kerran ja väliin voidaan lisätä uroksen kumeaa örähtelyä. (luodaan kuviteltu tilanne että toinen uros on kiinnostunut naaraasta ja tulossa paikalle).
- Tämän jälkeen voit kokeilla erilaisia naaraan kiima-aikaisia ääniä, kuten hirnahtelua ja ynähdyksiä jne.
- Jos vastausta ei tule ja aiot lopettaa houkuttelun, niin odota puolisen tuntia ja poistu paikalta yhtä hiljaa ja huomaamattomasti kuin olet tullutkin.
Entä jos uros vastaa?
Silloin voidaan urosta houkutella lähemmäs naaraan lyhyellä kontakti äänellä, huudetaan mieluimmin silloin kun uros on itse liikkeessä jotta uroksen liikkumisäänet peittäisivät mahdollisimman paljon houkuttelijan äänen ”mahdollisia ääni virheitä”. Tällä tavalla houkutellessa uros lähestyy usein rauhallisesti, välillä itsekin huutaen ja ympäristöään tarkkaillen.
Toinen tapa houkutella saapuvaa urosta?
Toinen tapa on vastata heti naaraan pitkällä kiimaäänellä aktiivisesti aina uroksen huutaessa. Tällöin uroksen on helpompi löytää ja paikallistaa houkuttelija, joten se saattaa innostuessaan huutaa lähes taukoamatta ja juosta suoraan houkuttelijan viereen, usein jopa viiden metrin päähän ennen kuin ensimmäisen kerran pysähtyy katselemaan ympärilleen. Luonnollisesti tällainen lähestyminen on komea näky, se on kuin juna saapuisi suoraan risukon läpi torvet soiden, ja yhtä nopea. Joten tätä houkuttelutapaa ei kannata käyttää kuin silloin kun itse on turvallisella paikalla hirvenpyynti lavalla, tai vastaavassa paikassa.
Jos hirvi pysähtyy pensaan tai puun taakse ja haluaisit sen parempaan paikkaan seisomaan, niin odota kun hirvi lähtee liikkeelle ja huuda hirven lyhyellä kontakti äänellä kerran. Yleensä hirvi ottaa vain yhden askeleen ja pysähtyy kuuntelemaan, mutta jos paikka ei vieläkään ole sopiva niin voit pysäyttää hirven useamminkin samalla tavalla kunnes se seisoo haluamallasi paikalla.
Oheisessa esimerkissäni olevat ajat eivät ole niin tarkkoja että houkuttelua tarvitsisi tehdä sekuntikello kädessä, mutta houkuttelun oikea rytmitys on tärkeää. Liian tiheä ja kiihkeä houkuttelu saattaa antaa hirville väärän ”singaalin” ja hirvet voivat tulkita sen vaaran merkiksi ja eivät siksi tule houkutteluun.
Kiima-ajan ulkopuolella kannattaa käyttää vain hirvien lyhyitä kontakti ääniä rauhalliseen ja kiireettömään tahtiin. Lisäksi kannattaa kuunnella äänitteitä hirvien ääntelystä luonnollisessa ympäristössään, sieltä saattaa tulla vinkkejä joita voi sitten käyttää omassa houkuttelussasi.
Lisäksi se mikä on huomioitava äänen käytössä, kun hirvi tulee lähellesi niin voit laskea äänen voimakkuutta huomattavasti. Normaalisti kun ääntelet kädet torvena suun ympärillä, niin hirven ollessa lähellä ota kädet pois suun ympäriltä ja ääntele suoraan nenän kautta. (tätäkin ääntelytapaa kannattaa harjoitella etukäteen, käsiähän tarvitaan pyssyn tai kameran käyttöön). Hirvi on hyvä säätelemään äänensä voimakkuutta, joskus kun olen lähestynyt hirvi pariskuntaa, niin en ole kuullut heidän kiima örähtelyä ja naukumista kuin kahdenkymmenen metrin päähän. Vaikka varmasti ne olivat äännelleet jo ennen kuin saavuin paikalle, mutta minun korviin se ääni ei ollut kantanut.
Houkuttelu meluviestintää käyttäen.
Hirvi käyttää keskinäisessä viestinnässään myös muita ääniä kuin ääntelemällä tuotetut äänet. Näitä meluääniä on esim. sarvien hankaaminen puunrunkoihin, sekä pensaisiin ja siitä syntyvä kahahtelu ja kahina. Sekä sarvien kolahtelu joka viittaa kahden uroksen puskuotteluun. Lisäksi maan kuopimisesta sorkilla johtuva ääni, joka viittaa kiimakuopan kaivamiseen on tehokas houkuttelu tapa joka kuuluu sopivassa ympäristössä kauas. Kiimakuopan kaivamisäänet päättyvät usein virtsaamiseen, loriseva virtsaamisen ääni kiinnostaa erityisesti naaraita. Lisäksi risujen ja oksien korostetun äänekäs katkominen kuuluu myös oleellisesti hirvien meluviestintään.
Näiden meluäänien käyttäminen yhdistettynä uroksen "uah” ääneen, on kaikkein tehokkain tapa houkutella naarasta paikalle, lisäksi urokset ovat myös erittäin kiinnostuneita näistä äänistä. Tällaista houkuttelua kannattaa kokeilla hirven kiimakuopan läheisyydessä, sillä silloin tiedät varmasti että ainakin paikan sijainti on hirvien mielestä oikea. Mutta tällä tavalla voi houkutella myös itsellesi sopivalla paikalla, mutta silloin varsinkin kannattaa käyttää myös hajusteita houkuttelun apuna.
Esimerkki houkuttelusta.
Varaa mukaasi vettä ja pari astiaa veden lorottelua varten, ja pari hirven jättösarvea. Suorita hajustettujen vaatteiden ja varusteiden tarkistus, kuten olen aikaisemmin kertonut. Jos sinulla on tiedossa hirven kiimakuoppa, niin mene suoraan kiimakuopalle ja vältä turhien liikkumisesta aiheutuvien hajujälkien heittämistä kiimakuopan läheisyyteen. Valitse paikka mistä houkuttelet sen mukaan että, käsiesi ulottuvilla olisi kuivia oksia ja pensaita.
Ja ennen kaikkea, katso itsellesi valmiiksi turvallinen paikka johon voit hätätilanteessa paeta, jos tunnelma kiimakuopalla käy liian kiihkeäksi.
- Istu aluksi parikymmentä minuuttia hiljaa paikallasi, sitten aloita varovasti uroksen "uah” äänellä.
Huuda kahden-kolmen äänen sarjoissa ja pidä välillä pieni tauko.
- Noin viidentoista minuutin kuluttua aloita sarvien hankaaminen pensaisiin, välillä huuda uroksen "uah” äänellä.
Katko myös kuuluvasti muutama oksa, jatka tällä tavalla noin kymmenen minuuttia.
- Tämän jälkeen kaiva saappaillasi maata tai kanervikkoa ja lorottele vettä pitkään joko astiaan, tai mieluummin märkään multaan suoraan.
Samaan aikaan huuda aina välillä uroksen "uah” äänellä. Nyt kannattaa kuunnella tarkasti kuuluuko mistään vastausta.
- Pidä pieni tauko ja kuuntele ympäristöä, naaras ei välttämättä huuda tullessaan houkuttelu paikalle vaan ainoa merkki saattaa olla oksan kuuluva katkeaminen.
Sillä naaras ilmoittaa että hän on paikalla.
- Pidä noin parinkymmenen minuutin tauko, jonka aikana satunnaisesti huudat kertaalleen hirven "uah” äänellä.
- Aloita houkuttelu uudelleen samoin kuin aloittaessasi, mutta nyt saat huutaa kiihkeämmässä rytmissä.
Riivi pensaita ja katko oksia nyt jo voimakkaammin ja kuuluvammin. Jos kolisuttelet sarvia niin huuda "uah” äänen lisäksi myös matalia ”tuhahtelu” ääniä, kuten hirvien kiimataisteluissa tavallisestikin kuuluu.
- Päätä tämäkin äänisarja kuopimisääniin ja veden lorotteluun, jonka jälkeen taas kuuntelet vastaako kukaan.
Jos kukaan ei vastaa, niin voit vielä kokeilla yhdistelemällä edellä kuvattuja toimintamalleja tai poistua kaikessa hiljaisuudessa paikalta. Houkuttelijan ei kannata koskaan ilmaista turhaan itseään hirville houkuttelun päättyessä, sillä houkuttelua voi jatkaa samalla paikalla muutaman tunnin kuluttua.
Jos houkuttelu ei tehoa?
Jos houkuttelu ei tehoa vaikka ääni ja varusteet on kunnossa niin mitäs sitten? Usein on vaikeaa tietää onko alueella liikkunut muita ihmisiä, tai muuta liikennettä joka on saanut hirvet varovaisiksi. On myös tarpeellista huomioida alueen hirvikannan rakenne, jos alueella on paljon naaraita ja vähemmän sonneja niin ehkä kilpailutilannetta ei synnykään kovin helposti ja urokset tulevat laiskemmin houkutteluun. Onko alueella houkuteltu liikaa? Hirven muistista ollaan eri mieltä, toiset sanoo että hirvi muistaisi vuosia jos se huomaa houkuttelijan ja huomaa tulleensa jymäytetyksi.
Itse jätin ampumatta valtasonnin joka oli huomattavasti suurempi kuin urokset normaalisti ja hyvänä tuntomerkkinä sillä oli yli kaksikymmentä piikkiset lapiosarvet, ampuen pienemmän uroksen sen vierestä sen nähden. Sinä vuonna tätä kyseistä urosta ei saatu enää tulemaan houkutteluun lainkaan. Seuraavana vuonna kyseinen valtasonni tuli taas houkuteltuna noin seitsemän metrin päähän minusta, ja ammuin taas sen taistelukaverin sen nähden ja päästin taas valtasonnin menemään. Ja taas tätä valtasonnia ei sinä syksynä enää saanut tulemaan houkutteluun. Kolmantena vuonna eräs kaverini houkutteli kyseistä valtasonnia kolme päivää ennen jahdin alkua ja paljastui tälle, sillä seurauksella että kyseistä sonnia ei taas koko syksynä nähty enää. Joten allekirjoitan kokemusteni mukaan sen että ainakin hirvellä on vuoden pituinen muisti, jos houkuttelija paljastaa itsensä hirvelle.
Muuten vastaavasti houkuttelin samaa hirveä neljänä päivänä peräkkäin ja uros olisi mielellään tullut luokseni, mutta kiimassa oleva naaras ei päästänyt sitä luokseni vaan tuli aina väliin kun uros yritti lähteä ”vieraisiin”. Mutta koska en paljastanut itseäni hirville, niin houkuttelu toimi kumminkin useasti peräkkäisinäkin päivinä saman hirven kohdalla.
Jos houkuttelet karhualueella, niin karhujen läheisyys saattaa myös vaikeuttaa houkuttelua. Sillä karhujen läheisyydessä hirvet välttävät ääntelemistä ja eivät myöskään tule houkutteluun niin helposti.
Ampumatilanteessa huomioitava.
Ensinnäkin, vaikka houkuttelu pyynnin paras puoli on se että hirveen voi ampua kaikessa rauhassa tappavan tarkan osuman, koska hirvi on pysähdyksissä ja ampujalla on aikaa tähdätä ja ampua tarkka laukaus rauhassa. Niin se ei tarkoita sitä että aletaan ”kikkailemaan” ja hakemaan pääosumia vaan että hirveä ammutaan edelleen paksuimmalle kohtaa josta se varmemmin ja nopeammin kuolee. (kuten hyvät metsästystavat edellyttävät)
Lisäksi ei ole mitenkään harvinaista että pääosuman jälkeen hirvi on maannut hetken tyrmässä ja siitä virottuaan polkenut ampujansa jänkään kostoksi. Lisäksi hirviä on paljon mennyt haavoissa sen vuoksi että tappavat alueet ovat pää ja kaula alueilla uskomattoman pienet ja niihin osumiset usein sattumankauppaa. Lisäksi kun ammutaan korkealta hirvilavalta alaspäin lähellä olevaa hirveä, niin tähtäys pistettä täytyy muuttaa hieman ylemmäs kuin tavallisesti. ”Kannattaa miettiä hiukan luodin lentorataa, kun hirvi on paksu eläin ja luoti kulkee aina suoraan näillä lyhyillä etäisyyksillä”.
Hirviluodeista osa on kehitetty pitkille ampumamatkoille ja nämä luodit eivät välttämättä olekaan parhaimmillaan ammuttaessa hirveä lähietäisyyksiltä. Jopa viidentoista metrin matkalle ammuttaessa risut saattaa muuttaa luodin kulkusuuntaa ja luodin avautumisen kanssa saattaa tulla ongelmia. Luodin avautumattomuus kostautuu usein pidentyneenä pakomatkana ja lumettomassa maastossa se aiheuttaa aina ylimääräistä ”sydämen tykytystä ampujalle”, puhumattakaan tarpeettomasta kivusta saaliseläimelle. Joten kannattaa miettiä patruunavalinnat etukäteen ennen jahdin aloittamista ajatuksen kanssa.
Muiden eläinten kiinnostus houkuttelijaan.
Itse pyydän pääasiassa Kittilän erämaissa kauniin Lapin luonnon keskellä. Ehkä Lapin runsaat kanalintukannat tekevät sen, että houkutellessani siellä saan usein seuraksi riekko tokat jotka innostuvat huutamaan houkuttelijan kanssa kilpaa. Maalintuja hirven houkuttelija ei näytä pelottavan, vaan usein riekko on helppo houkutella ”kilpalaulantaan” ja usein meteli on huumaava muuten hiljaisessa metsässä.
Toinen hirven houkuttelijan kaveri on kettu. Kettua kiinnostaa jostakin syystä hirven ääni, ja se ei osaa juurikaan houkuttelijaa pelätä vaan saattaa istua lavan juurella pää kallellaan ja kuunnella houkuttelijan ääntelyä. (Joskus kettukin ja sen touhujen seuraaminen saattaa pelastaa muuten tyhjän pyyntireissun, onhan se kiva että edes joku on kiinnostunut ”huonona päivänä”)
Mutta sitten olen saanut seuraksi myös hieman vakavammin otettavan kaverin hirvenpyyntiin, nimittäin karhun. Väittäisinpä jopa että syksyllä hirven kiima-aikana karhua voi metsästää samoin kuin hirveä hirven ääntä matkimalla. Ensimmäisen kerran kun karhu saapui houkuttelu lavalleni, niin se kulki 40 metrin päästä ja haistettuaan minut ihmiseksi se katosi paikalta ilman että ehdin ampumaan. Toisen kerran havaittuani karhun jäljet, lähdin tarkoituksella houkuttelemaan karhua hirven äänellä ja karhu tulikin 30 metrin päähän minusta. Mutta taas se pääsi livahtamaan karkuun ilman että ehdin ampumaan. (Seuraavana aamuna naapurin isäntä ampuikin sen karhun kilometrin päähän houkuttelu paikastani, joten en päässyt kokeilemaan teorioitani sen karhun kanssa enää.)
Kolmas tapaamiseni karhun kanssa tapahtui 2009 syksyllä kun olin hirveä houkuttelemassa, silloin karhu saapui noin kahdenkymmenenviiden metrin päähän houkuttelu lavastani. Mutta vaikka ehdin jo tähätä ja olin valmistautunut ampumaan, niin karhu ei astunut esiin risujen suojasta. Ja päästyään tuulen alle se haistoi minut ja pakeni paikalta, joten karhu jäi kaatamatta silläkin kertaa.
Kun kohtaamiset näiden karhujen kanssa tapahtui, niin käytin silloin houkuttelu ääninä vasan ja naaraan kontakti ääniä. Ehkä karhua kiinnosti vasan ääni ja helpon saaliin toivossa se uskalsi lähestyä houkuttelijaa. Lisäksi toisella ja kolmannella kerralla käytin omien hajujeni peittämiseksi naarashirven kiimahajustetta.
Lopuksi.
Toivottavasti olen edes jotenkin onnistunut kertomaan tästä mukavasta ja mukaansa tempaavasta harrastuksesta, joka on minulle tarjonnut uskomattomia ja unohtumattomia elämyksiä luonnon keskellä. Ja ennen kaikkea toivon että tästä ”sepustuksesta” olisi iloa joillekin teistä jotka olette kiinnostunut samalla lailla hirven houkuttelusta ja luonnossa liikkumisesta. Jos huomaatte tekstissäni asiavirheitä tai haluaisitte että jotain osaa käsiteltäisiin tarkemmin, niin pistä viestiä joko sähköpostilla tai kirjoita vieraskirjaan.
Kiitoksia että kävit sivuillani ja hyvää jatkoa elämässäsi eteenpäin. @ Hirvikuiskaaja.fi/Kari Haapakoski |